Hänen panoksensa näkyy ja kuuluu.
Desireh'n ensimmäinen Apple-projekti harjoittelijana herätti kovasti kiinnostusta: Työskennellessään uusinta iPhonea kehittävän tiimin kanssa hän keskittyi siruun, joka lähettää ja vastaanottaa puheluita. Hän muistaa olleensa innoissaan todellisen liiketoimintaongelman ratkaisemisesta innovaattorin roolissa, ei vain sivustakatsojana. Pitkäaikaiset tiimin jäsenet näkivät hänet tärkeänä osana ryhmää.

Saatuaan tohtorintutkintonsa valmiiksi University of Waterloossa Desireh liittyi Cupertinossa toimivaan tiimiin kokopäiväisenä työntekijänä. Vaikka työ perustuukin hänen opintoihinsa, sen sisältö kehittyy edelleen valjastaen teknologian uusien kokemusten luomiseen. Nykyään hän pystyy tasapainottamaan äitiyden ja laitteistoinsinöörinä työskentelyn haasteet Applen uuden tuotesukupolven parissa. Hänelle täällä työskentelyn mieluisimmat asiat ovat pysyneet samoina harjoitteluajoista lähtien.
”On hienoa tiedostaa, että tiimimme työ iPhonen kehittämiseksi auttaa miljoonia ihmisiä juttelemaan perheen ja ystävien kanssa. Päivittäin saan kuitenkin energiaa yhteistyöstä ja keskinäisestä kunnioituksesta. Kollegani pyytävät näkemyksiäni ja päinvastoin, ja yhdessä meiltä löytyvät vastaukset.”